MATTI JOHANNES KOIVU

28.02.2020 - 19:00, Vintti
Keikat

Matti Johannes Koivu Korjaamolla 28.2.

MATTI JOHANNES KOIVU

Matti Johannes Koivu kuuluu vankasti maamme vahvimpien laulaja-lauluntekijöiden riviin. Hänet tunnetaan artistina, joka ei epäröi tuoda tunteitaan musiikkiin.

Koivu on julkaissut kahdeksan soololevyn lisäksi lastenmusiikkilevyn ja neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Suuren yleisön tietoon Koivu tuli alunperin cover-versioista, joita hän teki Irwin Goodmanin esittämistä kappaleista.

Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle. Koivun musiikissa on kuultavissa vaikutteita muun muassa folkista ja beat-musiikista.

Live-esiintymisiin Matti Johannes Koivu suhtautuu intohimoisesti, ja onkin tehnyt satoja keikkoja ympäri Suomea yksin ja yhtyeensä kanssa. Koivu on kierrellyt saaristossa, toimistoissa, ravintoloissa ja tuntureilla. ”Musiikin kestävyys punnitaan elävän yleisön edessä. Laulujen täytyy toimia Hangosta Nuorgamiin, suurissa ja pienissä paikoissa. Rakastan live-esiintymisen haastetta; sitä kuinka jännittää ja hirvittää, ja kuinka musiikki parhaimmillaan vapauttaa esiintyjän ja yleisön.”

Matti Johannes Koivu on laajentanut viime vuosina muusikon toimenkuvaansa. Hän on tehnyt kolme historiaa ja sen ymmärtämistä käsittelevää radiodokumenttisarjaa Yleisradiolle. Näistä uusin esitettiin kesällä 2019. Musiikintekijänä Matti Johannes Koivu on julkaissut aiemmin seitsemän soololevyä sekä neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Emma-ehdokkaana Koivu on ollut niin Toisen maailman nimi -soololevyllään kuin Ultramariinin levyllä Ydin.

Osta lippuSiirry tapahtumaan Facebookissa

Tilaa uutiskirjeemme!

Uutiskirjeemme tilaajana olet osa Töölö Urban Familya, joka yhdistää kulttuurista ja hyvästä elämästä nauttivat kaupunkilaiset. Toivotamme sinut tervetulleeksi ensimmäisellä kirjeellämme, josta pääset kertomaan sinua kiinnostavasta sisällöstä, sekä tutustumaan ja tilaamaan muiden perheemme toimipaikkojen uutiskirjeet. Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt rekisteriselosteemme ja annat meille luvan tallentaa tietosi järjestelmään ja lähettää sinulle tilaamaasi sisältöä. Voit koska tahansa peruuttaa tai muuttaa viestintäasetuksiasi. Lisätietoja löydät rekisteriselosteestamme.

Tilaa uutiskirje