Antti Autio

15.02.2020 - 20:00, Vaunusali
Keikat

Antti Autio Korjaamolla lauantaina 15.2!

Antti Autio

Antti Autio on viime vuosina noussut yhdeksi Suomen arvostetuimmaksi laulaja-lauluntekijäksi. 11.10.2019 julkaistu "Pihalla tuulee taas" jatkaa Aution omailmeistä rock-pop-folk -henkisen musiikin linjaa syventäen sitä uusiin ulottuvuuksiin. Albumin on tuottanut Pimeys-yhtyeestä tuttu Pekka Nisu.

Antti Autio soittaa yhtyeensä kanssa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin pohjautuvaa suomenkielistä musiikkia. Aution musiikki tunnetaan omaperäisestä tyylistään sekä intensiivisistä ja tunnelmallisista keikoistaan. Antilla on poikkeuksellinen kyky vangita kuuntelija tilaan jossa ajantaju sumenee. Kappaleet rakentuvat akustisen kitaran ja runollisen tekstin ympärille.

Osta lippuSiirry tapahtumaan Facebookissa

Tilaa uutiskirjeemme!

Uutiskirjeemme tilaajana olet osa Töölö Urban Familya, joka yhdistää kulttuurista ja hyvästä elämästä nauttivat kaupunkilaiset. Toivotamme sinut tervetulleeksi ensimmäisellä kirjeellämme, josta pääset kertomaan sinua kiinnostavasta sisällöstä, sekä tutustumaan ja tilaamaan muiden perheemme toimipaikkojen uutiskirjeet. Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt rekisteriselosteemme ja annat meille luvan tallentaa tietosi järjestelmään ja lähettää sinulle tilaamaasi sisältöä. Voit koska tahansa peruuttaa tai muuttaa viestintäasetuksiasi. Lisätietoja löydät rekisteriselosteestamme.

Tilaa uutiskirje