JESSE MARKIN

01.02.2020 - 20:00, Vaunusali
Keikat

Jesse Markin esiintyy Korjaamolla helmikuussa!

JESSE MARKIN

Toukokuussa 2019 debyyttialbuminsa "Folk" julkaissut
Jesse Markin on noussut nopeasti kansainvälisen läpimurron kynnykselle, eikä ihme. Elektron, hiphopin ja indien kohtauspisteessä operoiva artistin ulosanti on suvereenia kuultavaa niin levyltä kuin livenäkin. Mm. Complexin ja Clashin kaltaisten arvostettujen
brittimedioidenkin hehkuttaman artistin kesän festivaalikiertue huipentui hurmokselliseen esiintymiseen ääriään myöten täydellä Flown Balloon Stagella. Syksyn levyjulkkarikiertueen keikat olivat Tavastiaa myöten lähes järjestäin loppuunmyytyjä.

Markin nousee parrasvaloihin myös taiten kirjoitetuilla
lyriikoillaan, jotka kätkevät alleen monia ulottuvuuksia eivätkä pelkää ottaa kantaa isoihinkaan teemoihin.

"Halusin tehdä levyn, jossa voin tuoda tuttuja
elementtejä uusien kokeilujen rinnalle. Puhua eri asioista, käyttää ääntäni eri tavoilla ja kirjoittaa uudella lähestymistavalla. Halusin muistuttaa itseäni siitä, miksi teen musiikkia. Luoda tilan, jossa voin olla kantaaottava ja herkkä. Liikkua vapaasti tunnetilasta
toiseen. Yhdeksi tärkeäksi osaksi levyntekoprosessia muodostui myös asioiden haastaminen. Itseni mukaan lukien. Levyn nimenä Folk edustaa montaa eri asiaa. Sanalla viitataan usein kansanmusiikkiin. Minä teen musiikkia kansalle. Usein sanalla viitataan myös
ihmisiin, ryhmään tai väkeen. Albumin kappaleet syntyivät yksilön ja ryhmän yhteen sitovista kokemuksista", kuvailee Markin albumiaan.

Liberialaissyntyinen Markin vaikutti ennen soolouraansa
yli 10 vuotta arvostetun The Megaphone State -yhtyeen rap-solistina.

Osta lippuSiirry tapahtumaan Facebookissa

Tilaa uutiskirjeemme!

Uutiskirjeemme tilaajana olet osa Töölö Urban Familya, joka yhdistää kulttuurista ja hyvästä elämästä nauttivat kaupunkilaiset. Toivotamme sinut tervetulleeksi ensimmäisellä kirjeellämme, josta pääset kertomaan sinua kiinnostavasta sisällöstä, sekä tutustumaan ja tilaamaan muiden perheemme toimipaikkojen uutiskirjeet. Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt rekisteriselosteemme ja annat meille luvan tallentaa tietosi järjestelmään ja lähettää sinulle tilaamaasi sisältöä. Voit koska tahansa peruuttaa tai muuttaa viestintäasetuksiasi. Lisätietoja löydät rekisteriselosteestamme.

Tilaa uutiskirje