YONA & ORKESTERI LIIKKUVAT PILVET ESITTÄÄ: MATKA 2009-2019

05.10.2019, Vaunusali
Musiikki

Laulaja-lauluntekijä Yona jää tauolle – juhlakonsertti Korjaamolla

YONA & ORKESTERI LIIKKUVAT PILVET ESITTÄÄ: MATKA 2009-2019

LAULAJA-LAULUNTEKIJÄ YONA JÄÄ TAUOLLE - NOPEASTI LOPPUUNMYYDYLLE JUHLAKONSERTILLE LISÄPÄIVÄ SUNNUNTAILLE 6.10!

Maan ahkerimpiin ja arvostetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluva Yona jää uransa ensimmäiselle pidemmälle keikkatauolle keskittyäkseen uuden musiikin kirjoittamiseen. Ennen määrittelemättömän pituista taukoa Yona juhlistaa yhtyeensä Orkesteri Liikkuvien Pilvien kanssa 10 vuoden yhteistä taivalta konsertoimalla Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamolla lauantaina 5. sekä sunnuntaina 6. lokakuuta 2019.

Erityispitkässä, väliajallisessa konsertissa kuullaan kappaleita kaikilta Yonan seitsemältä studioalbumilta. 12-henkinen Orkesteri Liikkuvat Pilvet koostuu maamme eturivin soittajalahjakkuuksista: bändistä, jousikvartetista ja harpistista. Lisäksi illassa nähdään ja kuullaan useampia vierailevia solisteja.

Lauantai 5.10.2019
YONA & ORKESTERI LIIKKUVAT PILVET ESITTÄÄ: MATKA 2009-2019
Ovet 20.00
K-18
Korjaamo, Vaunusali / Töölönkatu 51 A, 00250 Helsinki

Liput ennakkoon Tiketistä 24 € sis. tiketin palv.maksu / ovelta 26 €

Eteispalvelumaksu 3 €

Osta lippuSiirry tapahtumaan Facebookissa

Tilaa uutiskirjeemme!

Uutiskirjeemme tilaajana olet osa Töölö Urban Familya, joka yhdistää kulttuurista ja hyvästä elämästä nauttivat kaupunkilaiset. Toivotamme sinut tervetulleeksi ensimmäisellä kirjeellämme, josta pääset kertomaan sinua kiinnostavasta sisällöstä, sekä tutustumaan ja tilaamaan muiden perheemme toimipaikkojen uutiskirjeet. Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt rekisteriselosteemme ja annat meille luvan tallentaa tietosi järjestelmään ja lähettää sinulle tilaamaasi sisältöä. Voit koska tahansa peruuttaa tai muuttaa viestintäasetuksiasi. Lisätietoja löydät rekisteriselosteestamme.

Tilaa uutiskirje