Verna Kovanen: Off-Season - broken dreams

29.05.2019, Korjaamon Aulagalleria
Kuvataide

Välimerellä kaupungit nukkuvat talviunta. Odottavat sesongin alkua. Off-Season – broken dreams -valokuvainstallaatio kertoo näistä paikoista, sekä odotuksista ylipäätään.

Verna Kovanen: Off-Season - broken dreams

Off season – broken dreams -valokuvasarja kertoo turistien lomakylistä sesongin ulkopuolisena aikana, jolloin kylät nukkuvat talviuniaan.

Muistin, odotusten ja odottamisen teemat nousevat tärkeään rooliin teoksessa, kuten myös omat lapsuusmuistot etelän lomamatkoilta. Sarja myös pohtii unelmaloman konseptia ja siinä sivussa hiljaa hiipuvaa paikallista kulttuuria.

Turismibisnes on tärkeä elinkeino Välimeren alueella, kuten Turkissa ja Kyproksella. Tästä syystä sitä on käytetty myös merkittävänä poliittisena valtakeinona. Kyproksen pohjoispuolella sijaitseva entinen luksus-lomakaupunki Varosha muuttui vuonna 1974 hetkessä suljetuksi aavekaupungiksi Turkin ja Kreikan välisen poliittisen kiistan myötä. Kaupunkiin ei tämän jälkeen ole päässyt kukaan. Milloin historia alkaa toistaa itseään? Mitä tapahtuu, jos kipsivaluiset teko-marmoripylväät ja 1990-luvun vesipuistot lopulta poistuvat muodista? Mitä jos yhdistämme Välimeren ennemmin kriiseihin kuin loman mielikuvaan? Milloin alamme kyseenalaistaa meille valmiiksi paketoitua eskapismia?

Valokuvasarjaa on kuvattu viimeisen neljän vuoden aikana sekä Kyproksen pohjois-osassa, että Turkissa.

Tekijästä:
Verna Kovanen (s.1989) on valokuva- ja videotaiteilija, jonka teoksia on viimeisen vuoden aikana nähty ryhmänäyttelyissä niin Yhdysvalloissa Aqua Art Miami -taidemessuilla, Itävallassa Foto FLUSS yhdistyksen galleriassa kuin Krista Seppälän
kanssa toteutetussa yksityisnäyttelyssä Espoossa Aalto Yliopiston Beta Space -näyttelytilassa. Kovanen käsittelee teoksissaan muistojemme suhdetta koettuun nykyhetkeen ja kuva-arkistojen vaikutusta muistojemme rakentumiseen. Verna Kovanen
tunnetaan myös aiemmista töistään, kuten 2016 julkaistusta valokuvakirjastaan Näkymättömät – tositarinoita mielikuvitusystävistä.

www.vernakovanen.com

Tilaa uutiskirjeemme!

Uutiskirjeemme tilaajana olet osa Töölö Urban Familya, joka yhdistää kulttuurista ja hyvästä elämästä nauttivat kaupunkilaiset. Toivotamme sinut tervetulleeksi ensimmäisellä kirjeellämme, josta pääset kertomaan sinua kiinnostavasta sisällöstä, sekä tutustumaan ja tilaamaan muiden perheemme toimipaikkojen uutiskirjeet. Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt rekisteriselosteemme ja annat meille luvan tallentaa tietosi järjestelmään ja lähettää sinulle tilaamaasi sisältöä. Voit koska tahansa peruuttaa tai muuttaa viestintäasetuksiasi. Lisätietoja löydät rekisteriselosteestamme.

Tilaa uutiskirje