Päiväkirjaklubi: maailmanparannus-spesiaali / SANOIN 2019

06.02.2019, Vaunusali
Puhe

Sanoin-festivaalin Päiväkirjaklubi on täynnä teini-iän idealismia ja anarkiaa. Luvassa on poikkeuksellisesti teeman mukaisesti kuratoitu klubi-ilta, jossa lavalle nousevat kaikenkarvaiset maailmanparantajat.

Päiväkirjaklubi: maailmanparannus-spesiaali / SANOIN 2019

Mitä maailmanparantajilla on ollut sydämellään 14-vuotiaana? Huolettiko jotakuta kotikylän eläinsuojeluyhdistyksen hylätyt kissat vai oliko katse jo nuoresta pitäen koko ihmiskunnan pelastamisessa? Ahdistuiko toinen ilmastonmuutoks- anteeksi kasvihuoneilmiöstä jo teininä?

Jokainen meistä on ollut nuorena nolo. Kaikkein noloimmat meistä eivät koskaan voi unohtaa nolouttaan, sillä he kirjoittivat päiväkirjaa, eivätkä tajunneet hävittää sitä ennen kuin sille kertyi tunnearvoa.

Päiväkirjaklubilla nämä nyt jo aikuisiksi varttuneet itsetietoiset murheenkryynit jakavat kirjoituksensa yleisölle. Mitä nolompaa, sen parempaa. Samaistuminen ja yhteenkuuluvuuden tunne on parhaimmillaan noussut hurmokseksi.

Maailmanparannus-spesiaalin lipputuloista kolmasosa lahjoitetaan Punaiselle Ristille maailmanparannustarkoitukseen.

Tapahtuma osa Sanoin-festivaalia Korjaamolla.
Katso kaikki tapahtumat: https://sanoin.korjaamo.fi

Korvat on uudet silmät. Sanoin, 5.–9.2.2019

Päiväkirjaklubi: Maailmanparannus-spesiaali
Ke 6.2.2019
Ovet 18.30, showtime 19.00
Kesto n. 90 min
Liput: 14 € / 13 € (korjaamolaiset), ei eteispalvelumaksua
Vaunusali, Töölönkatu 51 A
K-18

Osta lippuSiirry tapahtumaan Facebookissa

Korjaamo Kino Töölö

Töölönkatu 51 b 00250 Helsinki Puh. 0400 824 229

ma-pe 9:00-20:00

la-su 11:00-20:00

Lipunmyynti sulkeutuu aina illan viimeisen elokuvanäytöksen alkaessa.

Korjaamo Kino Bio Rex

Mannerheimintie 22-24 00100 Helsinki Puh. 040 334 56 17 (Huom! Käytössä vain teatterin ollessa auki.)

ma-to suljettu

pe 17:00-20:00

la-su 13:00-20:00

Lipunmyynti aukeaa tuntia ennen ensimmäistä näytöstä ja sulkeutuu viimeisen näytöksen alkaessa.

Korjaamon ravintola

ma 11:00-20:00

ti-to 11:00-23:00

pe-la 11:00-02:00

su 11:00-17:00

Lounas ma-pe klo 11–14. Ks. lounaslista. Brunssi la-su klo 11–15. À la carte ti-la klo 16–22 (ei ma, eikä su). Huom! Ma 4.2. ravintola auki vain 11–14. Pöytävaraukset TableOnlinen kautta tai puh. 040 504 0942. Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Korjaamon neuvonta

ma-pe 09:00-20:00

la-su 11:00-20:00

Liput Korjaamon maksullisiin tapahtumiin ja keikoille myy Tiketti.

Korjaamo Kinon elokuvien liput osoitteesta www.korjaamokino.fi. Neuvonnan ja lipunmyynnin puh. 0400 824 229.

Yhteystiedot

neuvonta(at)korjaamo.fi

Neuvonta, tapahtumien lipunmyynti & Korjaamo Kino: +358 400 824 229

Risuja vai ruusuja? Kerro meille!Anna palautetta

Tilaa uutiskirjeemme!

Uutiskirjeemme tilaajana olet osa Töölö Urban Familya, joka yhdistää kulttuurista ja hyvästä elämästä nauttivat kaupunkilaiset. Toivotamme sinut tervetulleeksi ensimmäisellä kirjeellämme, josta pääset kertomaan sinua kiinnostavasta sisällöstä, sekä tutustumaan ja tilaamaan muiden perheemme toimipaikkojen uutiskirjeet. Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt rekisteriselosteemme ja annat meille luvan tallentaa tietosi järjestelmään ja lähettää sinulle tilaamaasi sisältöä. Voit koska tahansa peruuttaa tai muuttaa viestintäasetuksiasi. Lisätietoja löydät rekisteriselosteestamme.

Tilaa uutiskirje