ETNOSOI! LEYLA MCCALLA

12.11.2018, Vaunusali
Musiikki

Yhdysvaltalainen muusikko Leyla McCalla kulkee omaa vankkaa tietään sooloartistina, jonka intiimi tulkinta puree kaikenlaisen juurimusiikin ystäviin.

ETNOSOI! LEYLA MCCALLA

Yhdysvaltalainen muusikko Leyla McCalla lienee monille tuttu Carolina Chocolate Drops -yhtyeestä, joka vieraili Helsingin juhlaviikoilla 2013 (“parhaita koskaan näkemiäni keikkoja”, hehkutti Mari Koppinen silloin Helsingin Sanomissa).

Nykyään hän kulkee omaa vankkaa tietään sooloartistina, jonka intiimi tulkinta puree kaikenlaisen juurimusiikin ystäviin. Hän ammentaa niin bluesista, kreolimusiikista kuin oldtime-jazzistakin, sekä tutkiskelee omia haitilaisia juuriaan.

McCalla soittaa kitaraa ja banjoa, mutta hänellä on myös perusteellinen koulutus sellistinä, ja hän on soittanut kaikkea Bachista hiphopiin. Tummalla äänellään hän laulaa koskettavaksi niin englanniksi, ranskaksi kuin Haitin kreoliksikin, eikä pelkää ottaa kantaa vaikeisiinkaan aiheisiin kuten rotusortoon. Hänen kahta soololevyään on hehkutettu kansainvälisessä musiikkilehdistössä, kolmas albumi on parhaillaan työn alla.

Salissa on rajoitettu määrä numeroimattomia istumapaikkoja, ja loput seisomapaikkoja.

Konsertin tuottaa Maailman musiikin keskus.

Maanantai 12.11.2018
LEYLA McCALLA (US)
Ovet 19.00
K-18
Korjaamo, Vaunusali / Töölönkatu 51 A, 00250 Helsinki

https://leylamccalla.com/
https://www.facebook.com/leylamccallamusic/

Liput ennakko 25€ sis. tiketin palv.maksu / ovelta 27€
Korjaamolaiset 23€ sis. tiketin palv.maksu / ovelta 25€
Opiskelija, eläkeläinen, työtön, varusmies 20€ sis. tiketin palv.maksu / ovelta 22€

Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella

Tiketti www.tiketti.fi,
Puh. 0600 11616 (1,69€/min+pvm)

Osta lippu

Tilaa uutiskirjeemme!

Uutiskirjeemme tilaajana olet osa Töölö Urban Familya, joka yhdistää kulttuurista ja hyvästä elämästä nauttivat kaupunkilaiset. Toivotamme sinut tervetulleeksi ensimmäisellä kirjeellämme, josta pääset kertomaan sinua kiinnostavasta sisällöstä, sekä tutustumaan ja tilaamaan muiden perheemme toimipaikkojen uutiskirjeet. Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt rekisteriselosteemme ja annat meille luvan tallentaa tietosi järjestelmään ja lähettää sinulle tilaamaasi sisältöä. Voit koska tahansa peruuttaa tai muuttaa viestintäasetuksiasi. Lisätietoja löydät rekisteriselosteestamme.

Tilaa uutiskirje