VAHVOJA NAISARTISTEJA ESITTELEVÄ MATRIARKAATTI-KLUBI ALOITTAA LOKAKUUSSA KORJAAMOLLA

27.08.2018 - 12:44

Jaa: Share on FacebookShare on Twitter

Matriarkaatti-klubi tasapainottaa miesten liikakansoittamaa musiikkikenttää tuomalla esiin sekä uusia että tunnettuja naispuolisia rap-artisteja Suomesta ja muista pohjoismaista. Vastakohtana patriarkaattiselle järjestelmälle klubi juhlii naisen valtaa ja näkökulmaa yhteiskunnassa.

Klubin avajaisia vietetään lauantaina 6.10., jolloin Korjaamon Kulmasalissa esiintyy ruotsalainen GNUČČI, toisen EP:n syksyllä julkaiseva Adikia ja rap-duo Pimeä Hedelmä.

GNUČČI, oikealta nimeltään Ana Rab, muutti Ruotsiin viisivuotiaana paettuaan sotaa entisestä kotimaastaan Jugoslaviasta. Vesteråsissa kasvanut GNUČČI imi nuorena vaikutteita 1990-luvun ruotsalaisesta pop-musiikista – Robinista, Dr Albanista ja Layla K:sta. Omassa musiikissaan artisti nojaa enemmän marginaaliseen klubimusiikkiin kuin perinteiseen hip hop -tuotantoon. Naiseutensa ylpeästi esiin tuova GNUČČI ei pyydä anteeksi omaa olemistaan ja luottaa omaan visioonsa.

Adikia on feministiräppäriksikin tituleerattu artisti, jonka tekstien go to -teemoja ovat mm. patriarkaatin tuhoaminen, seksuaalinen itsemäärämisoikeus, terve omanarvontunne sekä yleinen haistattelu. Artistin viime vuoden esikois-EP ”Kävi täällä” saa jatkoa tänä syksynä vielä nimeämättömällä EP:llä, jonka julkaisua juhlitaan Korjaamon keikalla.

PIMEÄ HEDELMÄ on tuore rap-duo, jonka musiikki on soundiltaan bassovoittoista ja sumuisaa, mutta energistä. Tekstit kumpuavat synkästä mielenmaisemasta, ja elämän älyttömyyttä käsitellään ironisen toteavaan sävyyn. Duo tunnetaan vahvasta live-esiintymisestään: kokonaisvaltainen sekoaminen keikoilla on enemmän sääntö kuin poikkeus ja moshpitin vaara leijailee ilmassa. PIMEÄn HEDELMÄn ympärillä kuhisee lupaava ug-pöhinä, ja debyyttimateriaalia julkaistaan syksyn aikana.

Matriarkaatti-klubin järjestävät yhteistyössä Korjaamo, Matriarkaatti-podcastin tekijät Kirsikka Ruohonen ja Nora Horn sekä Laura Jantunen. Podcastin lisäksi Kirsikka ja Nora tekevät musiikkia nimillä Adikia ja Mon-Sala.

”Matriarkaatti-podcastissa ollaan paljon mietitty, miksi naiset ei pääse rap-kentällä nousemaan samalla tavalla kun miesartistit. Yksi iso syy on, ettei naisräppäreitä nosteta samalla tavalla kuin jäbiä. Sen takia halutaan omalla esimerkillämme tuoda esiin muita naisia niin podcastin kuin klubi-illan muodossa”, sanoo Ruohonen

Matriarkaatti-klubi järjestetään Korjaamolla joka toinen kuukausi:
LA 6.10. Klubin avajaiset: GNUČČI, ADIKIA, PIMEÄ HEDELMÄ
LA 1.12 klubin esiintyjät julkaistaan ensimmäisen klubin jälkeen maanantaina 8.10.

Liput Tiketistä

Lisää:

Korjaamo Kino Töölö

Töölönkatu 51 b 00250 Helsinki Puh. 0400 824 229

ma-pe 9:00-20:00

la-su 11:00-20:00

Lipunmyynti sulkeutuu aina illan viimeisen elokuvanäytöksen alkaessa.

Korjaamo Kino Bio Rex

Mannerheimintie 22-24 00100 Helsinki Puh. 040 334 56 17 (Huom! Käytössä vain teatterin ollessa auki.)

ma-to suljettu

pe 17:00-20:00

la-su 13:00-20:00

Lipunmyynti aukeaa tuntia ennen ensimmäistä näytöstä ja sulkeutuu viimeisen näytöksen alkaessa.

Korjaamon neuvonta

ma-pe 09:00-20:00

la-su 11:00-20:00

Liput Korjaamon maksullisiin tapahtumiin ja keikoille myy Tiketti. Korjaamo Kinon elokuvien liput osoitteesta www.korjaamokino.fi. Neuvonnan puh. 0400 824 229. Lipunmyynti ja tiedustelut puh. 044 700 8822.

Korjaamon ravintola

ma 11:00-20:00

ti-to 11:00-23:00

pe-la 11:00-02:00

su 11:00-17:00

Lounas ma-pe klo 11–14, brunssi la-su klo 11–15. À la carte ti-la klo 16–22 (ei maanantaisin, eikä sunnuntaisin). Pöytävaraukset TableOnlinen kautta tai puh. 040 504 0942. Pidätämme oikeuden muutoksiin. HUOM! Pe 23.11. ravintola sulkeutuu jo klo 14. Lounas normaalisti klo 11–14.

Yhteystiedot

neuvonta(at)korjaamo.fi

Neuvonta & Korjaamo Kino: +358 400 824 229 Tapahtumien lipunmyynti: +358 44 700 8822

Risuja vai ruusuja? Kerro meille!Anna palautetta

Tilaa uutiskirjeemme!

Uutiskirjeemme tilaajana olet osa Töölö Urban Familya, joka yhdistää kulttuurista ja hyvästä elämästä nauttivat kaupunkilaiset. Toivotamme sinut tervetulleeksi ensimmäisellä kirjeellämme, josta pääset kertomaan sinua kiinnostavasta sisällöstä, sekä tutustumaan ja tilaamaan muiden perheemme toimipaikkojen uutiskirjeet. Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt rekisteriselosteemme ja annat meille luvan tallentaa tietosi järjestelmään ja lähettää sinulle tilaamaasi sisältöä. Voit koska tahansa peruuttaa tai muuttaa viestintäasetuksiasi. Lisätietoja löydät rekisteriselosteestamme.

Tilaa uutiskirje