Tuomme kaupunkiin uutta, vallatonta puhetta. Sanoin-festivaali 5.-9.2.2019 Korjaamolla

28.11.2018 - 10:15

Jaa: Share on FacebookShare on Twitter

Korvat on uudet silmät –

Tuomme kaupunkiin uutta, vallatonta puhetta

Sanoin-festivaali 5.-9.2.2019 Korjaamolla

Uudenlainen, vallaton puhe ansaitsee kodin, joten me Korjaamolla loimme sellaisen. Ensimmäisellä Sanoin-festivaalilla tutkimme, mihin kaikkeen puheesta on ja mitä muotoja se voi saada.

Puheohjelman ympärillä on ollut jo vuosia kasvavaa nostetta, mutta silti sen rooli on usein olla pikkusisaruksen roolissa muun ohjelman kyljessä. Me Korjaamolla haluamme nostaa puheen keskiöön kaikenlaisissa kiinnostavissa muodoissaan ja myös luoda uutta, vallatonta puhetta.

”Uusi vallaton puhe ei ole elitistiä tai poissulkevaa. Se on rentoa, hauskaa ja uusia ajatuksia herättävää. Ja joskus vain jotakin, mikä tapahtuu ihmisten välillä. Meillä ei ole kaikkia vastauksia. Puheen maailma ei ole vielä valmis, vaan se syntyy sana, mieli ja esitys kerrallaan. Ja juuri se on innostavaa”, kertoo ohjelmapäällikkö Hanna Hynynen Korjaamolta.

Liian harvoin keskitymme kuuntelemaan ja kuulemaan. Kuitenkin juuri kyky olla läsnä on ihmisyydessä kenties kaikkein keskeisintä.

”Me intoudumme eri tavoista kertoa ja kuunnella. Haluamme luoda henkisen tilan, johon voit tulla kuuntelemaan ja keskittymään puheeseen sen nautinnollisissa muodoissa”, Hynynen sanoo.

Livejournalismia, podcast-slam, yllätysillallinen ja 30 muuta, harvinaista korvakarkkia. Tuo korvasi Korjaamolle 5.–9.2.2019.

Silmät ovat jo nähneet kaiken. Nyt on korvien vuoro. Korvat on uudet silmät.

OHJELMA JA LIPUNMYYNTI
Koko ohjelma julkaistaan tammikuun 2019 alkuun mennessä osoitteessa sanoin.korjaamo.fi. Osa festivaalin tapahtumista on ilmaisia, osa pääsymaksullisia. Lipunmyynti alkaa tapahtumakohtaisesti joulukuun aikana. Pysy kuulolla.

Tähän mennessä on julkaistu seuraavat ohjelmakokonaisuudet:

IMAGE LIVE. Neljän esityksen kokonaisuudessa Imagen tekijät antavat artikkeleilleen ja aiheilleen uuden muodon ja elämän yleisön silmien edessä.

POD-OFF. Sanoin-festivaalin torstai-illassa kisataan podcastien mestaruudesta livepodcastien muodossa! Mukana on kotimaisten podcastien kerma: Kasper & Mikko, Omaa luokkaa, Sivumennen ja Politbyroo. Illan teemana on rakkaus ja empatia.

PINOKKION BRUNSSIKLUBI. Syö, kuuntele, nauti. Anna tarinoiden kasvaa. Pinokkion brunssiklubilla kerrotaan herkullisia tarinoita ruoasta.

HELSINKI SPOKEN WORD. HSW-klubin teemana on sanojen, rytmin ja musiikin kohtaaminen. Lavalle nousevat nuoret mutta erittäin kiinnostavat artistit: Solomon O.B (UK), esikoisteoksensa Änimling juuri julkaissut Stina Saari sekä Aatos Ketvel.

MAAILMANPARANNUSKLUBI. Maailmanparannusklubi on dokumentaristi ja kirjailija Elina Hirvosen Korjaamon Vaunusaliin kuratoima keskusteluohjelma, jossa kirjaimellisesti pyritään parantamaan maailmaa.

PROFETIA. Koomikko Juuso Kekkosen uusi show Profetia yhdistää huumoria ja räiskyvää tiedettä ennennäkemättömällä tavalla. Karismaattinen Kekkonen johdattelee yleisön mystisen tunnelman kautta tieteen ja ilmastonmuutoksen kysymysten ytimeen, selkokielellä ja nauruhermoja hyväillen.

BORDERLINES-WORKSHOPIT. "As the world become mores divided and countries fall into isolation it is vital that our young people raise their voices in support of global unity." Etsimme Suomesta 15–27-vuotiaita lavarunoilijoita ja spoken word -artisteja ottamaan osaa kansainväliseen Borderlines -hankkeeseen. Projektia koordinoi Boomsatsuma ja hankkeen taiteellisena johtajana toimii spoken word -runoilija Joelle Taylor.

Koko ohjelma julkaistaan tammikuun 2019 alkuun mennessä. Luvassa yllätysillallinen, iltasatuja sekä kymmeniä muita korvakarkkeja. Pysy kuulolla.

Lisää:

Korjaamo Kino Töölö

Töölönkatu 51 b 00250 Helsinki Puh. 0400 824 229

ma-pe 9:00-20:00

la-su 11:00-20:00

Lipunmyynti sulkeutuu aina illan viimeisen elokuvanäytöksen alkaessa.

Korjaamo Kino Bio Rex

Mannerheimintie 22-24 00100 Helsinki Puh. 040 334 56 17 (Huom! Käytössä vain teatterin ollessa auki.)

ma-to suljettu

pe 17:00-20:00

la-su 13:00-20:00

Lipunmyynti aukeaa tuntia ennen ensimmäistä näytöstä ja sulkeutuu viimeisen näytöksen alkaessa.

Korjaamon neuvonta

ma-pe 09:00-20:00

la-su 11:00-20:00

Liput Korjaamon maksullisiin tapahtumiin ja keikoille myy Tiketti. Korjaamo Kinon elokuvien liput osoitteesta www.korjaamokino.fi. Neuvonnan ja lipunmyynnin puh. 0400 824 229.

Korjaamon ravintola

ma 11:00-20:00

ti-to 11:00-23:00

pe-la 11:00-02:00

su 11:00-17:00

Lounas ma-pe klo 11–14 Brunssi la-su klo 11–15 À la carte ti-la klo 16–22 (ei maanantaisin, eikä sunnuntaisin). Pöytävaraukset TableOnlinen kautta tai puh. 040 504 0942. Pidätämme oikeuden muutoksiin. HUOM! Ma 10.12. ravintola sulkee poikkeuksellisesti jo klo 14 pikkujoulujen vuoksi.

Yhteystiedot

neuvonta(at)korjaamo.fi

Neuvonta, tapahtumien lipunmyynti & Korjaamo Kino: +358 400 824 229

Risuja vai ruusuja? Kerro meille!Anna palautetta

Tilaa uutiskirjeemme!

Uutiskirjeemme tilaajana olet osa Töölö Urban Familya, joka yhdistää kulttuurista ja hyvästä elämästä nauttivat kaupunkilaiset. Toivotamme sinut tervetulleeksi ensimmäisellä kirjeellämme, josta pääset kertomaan sinua kiinnostavasta sisällöstä, sekä tutustumaan ja tilaamaan muiden perheemme toimipaikkojen uutiskirjeet. Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt rekisteriselosteemme ja annat meille luvan tallentaa tietosi järjestelmään ja lähettää sinulle tilaamaasi sisältöä. Voit koska tahansa peruuttaa tai muuttaa viestintäasetuksiasi. Lisätietoja löydät rekisteriselosteestamme.

Tilaa uutiskirje