KANERVA

24.01.2020 - 19:00, Attic
Gigs

The Finnish artist Kanerva from Helsinki will perform at Korjaamo on 24.1.

KANERVA

Kanerva on helsinkiläinen laulaja ja lauluntekijä, jonka debyyttialbumi ”Paritanssi” julkaistiin maaliskuussa 2018. Albumi keräsi kiittäviä arvioita mm. Helsingin Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä, MeNaisissa ja Soundissa. Levyltä julkaistiin singlet: ”Totuus ja Tiede”, ”Joutomaat”, ”Kypsiä marjoja” ja ”Muiden onni”. Albumin kappaleista muodostuu vahva kokonaisuus. Tekstit tutkivat pitkän parisuhteen kaarta aina suhteen alusta kirpeään loppuun saakka.

Kun Kanervan debyyttialbumi kertoi arjesta ja parisuhteen kuolemasta, niin lokakuussa 2019 julkaistun ”Kuinka aika pysäytetään” levyn teemoja ovat aika ja elämännälkä. Levyn saundi on edellistä intensiivisempi ja tanssittavampi, ja se on askel kohti popimpaa äänimaailmaa. Biisit kertovat halusta elää enemmän ja muistoista joita kannamme mukana.

Kaiken keskiössä on Kanervan taitava kerronta ja persoonallinen tyyli lauluntekijänä ja laulajana. Muillekin artisteille tekstittävä Kanerva kirjoittaa tarinoita tunnistettavasti mutta omalla näkökulmalla ja tunteella.

Livenä sähkökitaransa ja kovatasoisen yhtyeensä kanssa esiintyvä Kanerva on valloittavan karismaattinen esiintyjä. Tuoreimmat radiosinkkulohkaisut ”Fitbit” ja ”Aaverakkaudet” soivat runsaasti mm. Yle Radio Suomessa.

Oman musiikin ohella Kanerva on mm. toimittanut Radio Helsingissä lauluntekstiaiheista ohjelmaa Lauluraita, kirjoittanut lastenteatteria ja -musiikkia sekä kirjoittaa lauluntekstejä muille musiikintekijöille

Buy a ticketSee event on Facebook

Subscribe to our newsletter!

Töölö Urban Family unites the people that enjoy culture and urban life. When subscribing to our newsletter you will first receive a welcome letter, that introduces our whole family. You can also tell about your interests and subscribe to the newsletters of other Töölö Urban brands. By clicking the subscribe you consent to allow Töölö Urban to store and process the information provided and to send you the content requested. You may unsubscribe from these communications at anytime. Check our privacy policy for more information.

Subscribe to our newsletter