10.05.2008-04.06.2008  
Olli Jaatinen: Sadonkorjuu


Baari
Galleria
Sali
Piha
Teatteri
Kirjallinen ja puhuttu kulttuuri
Musiikki
Näyttely
Muu esittävä taide
Muu
 

« Takaisin kalenteriin

"Uusimmat valokuvani kertovat tarinoita arkiympäristöni tapahtumista. Teokseni esittävät havainnoimieni tilanteen ajallisia kaaria. Sitä, millaisia monimutkaisia kertomuksia eri paikoissa voi syntyä tietyn ajan kuluessa. Kuvieni kautta katsoja voi tutustua mm. jalkapallo-ottelun, viljanpuinnin tai häätilaisuuden ajalliseen ja sosiaaliseen rakenteeseen. Käyttämäni valokuvausmenetelmä pyrkii siten luotaamaan yhteisömme sosiaalisia kokonaisuuksia ja ihmisten välisiä suhteita. Valokuvat muodostavat myös omia tilallisia kokonaisuuksiaan, joiden sisällä eri elämänhetket ja todellisuudet voivat kohdata."

Olli Jaatinen (s. 1960, Haukivuori) on saanut taiteen maisterin koulutuksen Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen laitoksella. Hän on esiintynyt yksityis- ja yhteisnäyttelyissä vuodesta 1980 alkaen sekä julkaissut kolme kirjaa. Jaatinen asuu ja työskentelee Mikkelissä.

 

 

Olli Jaatinen: MiKi-KajHa 0–1 sarjasta Sadonkorjuu (2007)

 

 

 

 

 

Olli Jaatinen: Harvest III sarjasta Neljäs ulottuvuus (2007)

In English   |   På svenska   |   russian
Töölönkatu 51 b, 00250 Helsinki, info@korjaamo.fi, puhelin 020 7417 000