MIKÄ ON KORJAAMO?

 
Kulttuuritehdas Korjaamolla yleisö, erilaiset sisällöt ja kulttuurin tuottajat kohtaavat klubi-illoissa, konserteissa, teatteriesityksissä, tapahtumissa ja näyttelyissä. Kansainvälisesti helsinkiläinen Korjaamo tarjoaa urbaania, raja-aidat rikkovaa kulttuuria aktiivisille edelläkävijöille teatterin, kuvataiteitten, musiikin sekä kulttuurikeskusteluiden muodossa.

 

Kulttuuritehdas Korjaamo aloitti merkittävän yksityisen ja julkisen tahon välisen yhteistyön Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen ja kaupunginmuseon kanssa, kun sopimuksen mukaisesti ennen Raitioliikennemuseona toiminut rakennus remontoitiin Korjaamon käyttöön.

Kesäkuussa 2008 avautuneen Vaunuhallin myötä Korjaamo on noussut Suomen suurimmaksi kulttuurikeskukseksi. Valokuva-ja videotaiteeseen keskittyvää näyttelytoimintaa on nyt kolmessa eri galleriatilassa, joista kaksi sijaitsee Vaunuhallissa.

Uudessa rakennuksessa toimii myös uusi kirjoihin, elokuviin, musiikkiin ja käyttödesigniin erikoistunut Korjaamo Shop, konsertti- ja teatteritoimintaan tarkoitettu Vaunusali sekä Korjaamo Café. Yhteistyön mukaisesti Vaunuhallin tiloissa toimii myös Ratikkamuseo, jonka näyttelyitä kaupunginmuseo hallinnoi.

Korjaamon suurin vuosittainen tapahtuma on kansainvälinen Stage-teatterifestifaali, jonka tuottaa Korjaamo Teatteri yhteistyössä Helsingin juhlaviikkojen kanssa.

Korjaamolla sijaitsee myös monikulttuurisen taideyhteisön Kassandra ry:n toimipiste. Kassandran tanssityöpajat, Kassandra-jamit ja klubi-illat järjestetään Korjaamon tiloissa.

 

Vuonna 2004 perustettu Korjaamo on osa itsenäisten kulttuurikeskusten eurooppalaista verkostoa, Trans Europe Hallesia. TEH-verkostossa on mukana yhteensä 49 kulttuurikeskusta 25:sta eri maasta.
 

Haluatko tapahtumasi Korjaamolle?

Korjaamo on myös kiehtova ja persoonallinen tila erilaisille tapahtumille, joihin tarjoamme myös omaa tuotanto-osaamistamme. Yritysyhteistyökumppaneilleen Korjaamo tarjoaa paitsi näköalan kulttuurin tähän päivään, myös linkin edelläkävijähenkiseen kaupunkilaisyleisöön. Tutustu tiloihin!

 

KORJAAMO JA METRO YHTEISTYÖKUMPPANEIKSI

- rinnalla jatkavat Sub-televisiokanava, Apple, Koff, Artek, Art-Print, Carsin-viinit sekä Electrosonic Lightinen


Kulttuuritehdas Korjaamo on Suomen johtavia kulttuurikeskuksia. Se on uudenlainen julkisen ja yksityisen tahon yhteistyöhanke, jota ei tässä muodossa ole kulttuurin alalla maassamme ennen toteutettu. Korjaamon sisältöalueisiin kuuluu teatteri, kuvataide, musiikki sekä kulttuurikeskustelut. Sen tiloissa toimii myös toimistohotelli ja Helsingin kaupunginmuseon Ratikkamuseo. Korjaamo ylitti vuodelle 2009 asetetun kävijätavoitteen (100 000), kun eri tapahtumissa ja tiloissa vierailleitten henkilöiden määrä oli n. 111 200. Korjaamolla on vuonna 2010 noin 280 tapahtumaa ja tavoitteena on yli 130 000 kävijää..

 

Korjaamon yhteistyökumppanit ovat kaupunkikulttuurin ytimessä
 
Korjaamon kumppanina yritys pääsee lähelle eläväistä ja monimuotoista kaupunkikulttuuria, sen tapahtumia ja tekemistä. Kumppani tavoittaa uusista ilmiöistä kiinnostunutta, ennakkoluulotonta ja  aktiivista 25-45-vuotiasta yleisöä. Niitä edelläkävijöitä.
 
Korjaamon tilat, palvelut ja osaaminen ovat kumppanien käytössä sopimusten mukaisesti. Korjaamolla viihtyvät paitsi yleisö, myös yhteistyökumppanien sidosryhmät ja asiakkaat. Korjaamo tuottaa kumppaneille näkyvyyttä ja ennen kaikkea osallistumismahdollisuuksia.
 
Parasta on asenteemme. Haluamme yhdessä kumppaneidemme kanssa tehdä uutta ja rakentaa kumppanuutta pitkäjänteisesti Korjaamon kaiken osaamisen varaan.

 

Korjaamo ja Metro aloittavat kaksivuotisen yhteistyön

 

Kulttuuritehdas Korjaamo ja Sanoma Kaupunkilehdet ovat solmineet kaksivuotisen yhteistyösopimuksen 1.1.2010 alkaen. Sopimuksen myötä kaupunkilehti Metrosta tulee Korjaamon pääyhteistyökumppani. 

 

Metro ja sen viikonloppuliite Metro Live ovat osa kaupunkikulttuuria, joka on Korjaamon tapahtumasisältöjen ydinaluetta. Kulttuuritehdas Korjaamo on saanut kumppanin, jonka kanssa merkityksellisistä kulttuuritapahtumista voi kehittää laajempia ilmiöitä. Tavoitteena on samalla sekä luoda uusia tapahtumia että etsiä tapahtumille uusia yleisöjä. 

 

Yhteistyösopimuksen myötä Metro jalkautuu Korjaamolle. Korjaamon musiikkiklubeista yksi on nimetty Metro Liven mukaan. Klubeja järjestetään 4–5 vuoden 2010 aikana. Lisäksi Metro on saanut Korjaamosta uuden jakelupisteen.  

 

”Kaupunkikulttuuri ei tapahdu, vaan se tehdään. Korjaamo ja Metro yhdistävät voimansa HUHin, Hienomman Uuden Helsingin, kehittämiseksi. Töitä tehdään ja hauskaa pidetään”, Korjaamon toimitusjohtaja Raoul Grünstein latelee. 

 

”Metro Live on pääkaupunkiseudun kattavin viikonlopun reittiopas, jonka ydinaluetta ovat kaupunkikulttuuri tapahtumineen, ilmiöineen ja ihmisineen. Yhteistyön myötä Livestä tulee kirjaimellisesti live. Korjaamo on Liven kannalta niin luonteva ja keskeinen paikka, että jopa lehden toimituksen voisi siirtää sinne”, Metro Liven esimies Santtu Parkkonen sanoo. 

 

”Korjaamo muodostaa ainutlaatuisen kulttuurikeskuksen, jossa on tarjolla monipuolista sisältöä eri kohderyhmille. Halusimme solmia Korjaamon kanssa yhteistyösopimuksen myös siksi, että kulttuurikeskus tarjoaa hyvät puitteet erilaisille asiakas- ja sidosryhmätilaisuuksille”, markkinointipäällikkö Jukka Harjunen Sanoma Kaupunkilehdistä sanoo. 

 

 

Yhteistyökumppaneina jatkavat Sub-televisiokanava, Koff, Artek, Art-Print, Electrosonic Lightinen sekä Carsin-viinit

 

Kulttuuritehdas Korjaamo on aloittanut työskentelyn uusien partnereiden kanssa. Artekin tuotteilla on kalustettu Korjaamohallin SubLounge. Suurimmassa osassa Korjaamon painotuotteita näkyy Art-Printin osaaminen, ja Electrosonic Lightisen tarjoamilla teknisillä ratkaisuilla on toteutettu uuden Vaunusalin esitystekniikka. Carsin-viinit ovat Koffin tuotteiden ohella vahvasti mukana Korjaamo Baarin ja Cafén tarjoamassa tuotevalikoimassa. 

Nokia Nseries tarjoaa Trans Europe Halles -verkoston riippumattomien kulttuurikeskusten, kuten Korjaamon, vieraiden käyttöön ilmaisen langattoman internet-yhteyden. Applen kanssa yhteistyö jatkuu myös; Korjaamon tiloissa vierailevilla on mahdollisuus käyttää langatonta verkkoa Applen tuotteiden avulla.

 

Korjaamon merkittävin vuosittainen tapahtuma, Stage-teatterifestivaali toteutetaan yhteistyössä Korjaamo Teatterin ja Helsingin juhlaviikkojen kanssa.

 

Yhteydenotot: info[at]korjaamo.fi

 

 

 

 

 

                

 

 



TARVITSETKO LUOVAN JA AVARAN TILAN TYÖSKENNELLÄ?

 

Kulttuuritehdas Korjaamo on myös toimistohotelli, joka parhaimmillaan tarjoaa myös joukon yhteistyökumppaneita. Voit nyt vuokrata edullisesti yhden tai useamman työpisteen itsellesi tai yrityksellesi.

Korjaamolla toimiminen on helppoa ja edullista. Vuokra sisältää sähkön, veden ym. lisäksi vieraiden vastaanoton, postituksen, siivouksen, jätehuollon, tietosuojadokumenttien hävittämisen, vartiointipalvelut, sosiaalitilat ja keittiön palvelut. Saatavilla ovat myös printterit, faksi ja neuvottelutilat. Kaikilla on lisäksi käytössään langaton verkko ja siihen liittyvät tukipalvelut.



Yhteydenotot:

tilat [at] korjaamo.fi

Vaikka elämässä on lukuisia syitä juhlia Korjaamolla, täällä paiskitaan myös töitä.

 

Hyvät tyypit kiinnostavat meitä aina ja haemme jatkuvasti joukkoomme oppivaisia harjoittelijoita. Harjoitteluajalta emme maksa palkkaa. Voit lähettää hakemuksesi sähköpostiosoitteeseen info [at] korjaamo.fi.

LÖYDÄ TIESI KORJAAMOLLE

 

Kulttuuritehdas Korjaamo sijaitsee Helsingin keskustan kupeessa Töölön kaupunginosassa. Lukuisat bussit ja raitiovaunut tuovat Korjaamolle aamusta iltaan: esimerkiksi Helsingin Rautatieasemalta matkaan kuluu vain kymmenen minuuttia.

Korjaamo toimii Mannerheimintieltä katsoen Töölön raitiovaunuhallien takana,  osoitteessa Töölönkatu 51 A-B.


AINAKIN NÄMÄ TIET VIEVÄT KORJAAMOLLE:

Elielinaukiolta (Rautatieaseman Sokoksen ja Postitalon puoleinen bussiterminaali)

Mannerheimintietä kulkevat bussit, mm.
40, 43, 63, 69, 213, 231, 300-sarja, 452, 453

Jää pois Töölön kisahallin pysäkillä. Ylitä Mannerheimintie, kävele Eino Leinon katua ja käänny Töölönkadun kohdalla oikealle.

Kampista (Pysäkit Fredrikinkadulla)
Bussit 14, 14B ja 18

Jää pois Töölön kirjaston pysäkillä. Käänny oikealle Eino Leinon kadulle, kävele Valintatalon ohitse ja käänny vasemmalle Töölönkadulle.

Bussit 39, 41 ja 45
Jää pois Linnankoskenkadun pysäkillä. Kävele Topeliuksenkatua takaisin päin, käänny vasemmalle Humalistonkadulle, jonka jälkeen käänny oikealle Töölönkadulle.

Rautatientorilta
Bussi 18

Jää pois Töölön kirjaston pysäkillä. Käänny oikealle Eino Leinon kadulle, kävele Valintatalon ohitse ja käänny vasemmalle Töölönkadulle.

Sokoksen ja Lasipalatsin edestä (Mannerheimintie)
Raitiovaunut 3T, 4, 7A ja 10

Jää pois Töölön hallin pysäkillä. Ylitä Mannerheimintie, kävele Humalistonkatua ja käänny vasemmalle Töölönkadulle.

Pasilan asemalta
Bussi 69

Jää pois Töölön kisahallin pysäkillä. Kävele Eino Leinon katua pitkin ja käänny Töölönkadun kohdalla oikealle.

Raitiovaunu 7B

Jää pois Töölön hallin pysäkillä. Ylitä Mannerheimintie, kävele Humalistonkatua pitkin ja käänny Töölönkadun kohdalla vasemmalle.

Sörnäisistä
Raitiovaunu 8

Jää pois Oopperan pysäkillä. Kävele Mannerheimintietä pitkin, käänny vasemmalle Eino Leinon kadulle ja kävele, kunnes käännyt Töölönkadun kohdalla oikealle.

Hakaniemestä (Kallion virastotalon pysäkki Toisella linjalla)
Bussit 53 ja 503

Jää pois Raitioliikennemuseon pysäkillä. Kävele Eino Leinon katua eteenpäin ja käänny Töölönkadun kohdalla oikealle.


Helsinki-Vantaan lentoasemalta
Bussit 415 ja 451

Jää pois Töölön kisahallin pysäkillä. Kävele Eino Leinon katua pitkin ja käänny Töölönkadun kohdalla oikealle.


Pysäköinti

Korjaamo sijaitsee vilkkaasti liikennöidyllä ja tiiviillä alueella, joten lähistöllä on rajoitetusti pysäköintipaikkoja.

Maksullisia parkkipaikkoja löytyy töölöläisten katujen varsilta, kuten Eino Leinon kadulta, Humalistonkadulta ja Linnankoskenkadulta. Lähimmät maksuttomat pysäköintipaikat löytyvät Mäntymäen kentältä ja Stadionin yhteydestä, Paavo Nurmen patsaan takaa (Mäntymäentie).


Kävellen tai pyöräillen

Helsingin ydinkeskustasta on matkaa Korjaamolle noin 2 kilometriä, jonka voi taittaa Töölönlahden kauniissa maisemissa. Esimerkiksi Rautatieasemalta Korjaamolle vievät Mannerheimintietä sivuavat, merkityt pyörätiet. Etsi tarkka reitti esimerkiksi osoitteesta http://kevytliikenne.ytv.fi.

INFOA MEISTÄ

 

OSOITE

Kulttuuritehdas Korjaamo sijaitsee osoitteessa
Töölönkatu 51 a-b, 00250 Helsinki.

AUKIOLOAJAT

 

  • Korjaamo Galleria (Korjaamohalli ja Vaunuhalli) on avoinna joka päivä klo 11-17.
  • Korjaamo Shop (Vaunuhallin 2. krs) on avoinna ma-pe klo 11-18, la-su klo 11-17.
  • Korjaamo Café (Vaunuhalli) on avoinna joka päivä klo 11-17.
  • Korjaamon Vaunuhallissa toimiva Ratikkamuseo on avoinna joka päivä klo 11-17.
  • Toimisto on avoinna 9-16.
  • Korjaamo Baarin (Korjaamohalli) aukioloajat löydät täältä

 

Galleriatiloihin, Shopiin, Caféhen, Baariin ja Ratikkamuseoon on vapaa pääsy. Konsertteihin, teatteriesityksiin ja klubi-iltoihin on maksulliset pääsyliput.


LIPUNMYYNTI

Korjaamon konsertteihin, stand up -iltoihin ja teatteriesityksiin saa lippuja Lippupisteestä, puh. 0600 900 900 (1,75e/min+pvm) tai www.lippu.fi. Musiikkikeikoille ja stand up -iltoihin saa lippuja myös Tiketistä, www.tiketti.fi.

 

YHTEYSTIEDOT:
info [at] korjaamo.fi
puhelin 020 7417 000 (soittajahinnat: lankaliittymästä 8,28 snt/puhelu + 7 sint/min, matkapuhelinliittymästä 8,28 snt/puhelu + 17 snt/min, alv kummassakin 23%)

fax 020 7417 001

Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa: etunimi.sukunimi[at]korjaamo.fi

Toimitusjohtaja, taiteellinen johto
Raoul Grünstein

Talouspäällikkö
Tuija Teliö

puh. +358 (0)40 509 7292


General Manager
Marja Pekkanen
puh. +358 (0)40 545 7766

 

Viestintäpäällikkö

Marjo Nuortimo

puh. +358 (0)50 532 9208

Projektipäällikkö (tilavuokraus, yksityistilaisuudet)
Salla Patrikainen
puh. +358 (0)44 210 6873


Näyttelykuraattori
Timo Valjakka

 

Näyttelykoordinaattori

Jaana Kalliomäki

puh. +358 (0)44 331 0654

 

Teatterituotanto, venäläinen ohjelma
Irina Duskova

puh. +358 (0)44 210 6869

 

Musiikkiohjelmoija

Timo Haapanen

puh. +358 (0)50 582 4754

 

Tuottaja, FOLKS-klubi 

Lani Nordlund 

puh. +358 (0)44 210 6872

 

Projektipäällikkö

KirjaKorjaamo, Markkinat

Ilkka Ahola-Luttila

puh. +358 (0)40 570 4436

 

Tekniikka
Jukka Huitila
tekniikka(at)korjaamo.fi
puh. +358 (0)41 511 9112

Teknikko

Hannu Nummela

puh. +358 (0)40 551 9135

Äänimestari
Osku Leinonen
puh. +358 (0)40 538 9466

 


Toimisto
020 7417 000

 

Tilakyselyt, tilavuokraus:
tilat [at] korjaamo.fi

 
Korjaamo Baari
puh. (09) 4540 117

Korjaamo Shop
korjaamon.kauppa(at)rosebud.fi

In English   |   På svenska   |   russian
Töölönkatu 51 b, 00250 Helsinki, info@korjaamo.fi, puhelin 020 7417 000