- 1 of 15
- ››
Neljä vuotta sitten Suomeen saapui globaali ilmiö, jonka juuret pohjautuvat animen ja mangan maailmaan. Alussa Cosplay – nimitys pohjautuu englannin sanoihin costume (puku) ja playing (pelaaminen) – kiinnosti vain mangaintoilijoita ja japanilaiseen kulttuuriin vihkiytyneitä, mutta varsin pian Suomeenkin syntyi ryhmiä, jotka harrastivat “cossaamista”.
Cosplay on tullut jäädäkseen. Sen ydintä ovat ystävyys, taitojen jakaminen ja työskentely muiden kanssa. Se on vahva alakulttuuri, joka saa vuosi vuodelta lisää harrastajia, jotka haluavat ilmaista itseään.
Cossaaminen ei ole vain naamiaisasuilla leikkimistä. Valitsemalla tietyn identiteetin cossaajat kertovat toiveistaan, haluistaan ja odotuksistaan. He ilmentävät animen tai mangan ideaalihahmoa ja tekevät siitä inhimillisen. Cossaajat pelaavat elämän metaforalla ja avaavat asujensa avulla ovia maailmaan, jonne eivät omana itsenään pääsisi tai kehtaisi mennä.
“Päätin kurkistaa suomalaisen cosplayn maailmaan sen jälkeen, kun näin kahden cossaajan kävelevän Bulevardilla Helsingissä", Lorenzö kertoo. "He olivat sinut itsensä kanssa ja hymyilivät ihmisille. Heidän katsomisensa oli hämmentävää, samaan aikaan vierasta ja kuitenkin tuttua. He vaikuttivat osalta tavanomaista joukkoa, mutta silti erottuivat siitä. Halusin tietää enemmän. Muutaman haastattelun jälkeen tajusin, ettei cosplay ollut vain harrastus, cossaajat panostivat pukuihinsa enemmän kuin taitonsa ja energiansa. Monille teini-ikäisille se oli tapa olla, se edusti yhtenäisyyttä ja substanssia. Cosplayn myötä he kuuluivat joukkoon, he eivät olleet yksinäisiä. Valitsemalla tietyn animehahmon he valloittavat maailman yksilöinä.
Cosplay on muutakin kuin pukeutumista.”
| Paikka : | Vaunusali, Korjaamo Cafén näyttelytila |
| Aika : | 14.01.2011 - 11:00 - 06.03.2011 - 17:00 |
| Ota yhteyttä : | Avoinna ma–pe klo 11–17. Korjaamo Café |